| « Helmikuu 2012 » | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| M | T | K | T | P | L | S | |
| 5 | 30 | 31 | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 |
| 6 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 |
| 7 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 |
| 8 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 |
| 9 | 27 | 28 | 29 | 1 | 2 | 3 | 4 |
Kuopion Kamppailuseura Ry
Puh. 050 5110 429
Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa09.02.2012 Neulamäessä yksityisasunnossa miehen epäillään pahoinpidelleen naisystäväänsä seinille heittelemällä ja nyrkillä päähän lyömällä. Vammat jäivät suhteellisen lieviksi. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä. Kello 4.30 keskustassa sijaitsevan ravintolan edessä syntyi kahdelle miesseuruelle suusanallista riitaa, joka eteni kuristamiseksi ja potkimiseksi. Tapaukseen osallistui toisille tutut neljä 25-35 -vuotiasta miestä. Osa miehistä ei halunnut selvittää tapahtumien kulkua. Vammat jäivät suhteellisen lieviksi. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä. lähde: www.poliisi.fi Törkeä ryöstö ja törkeä kotirauhan rikkominen30.01.2012 lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisin päivittäistiedote22.01.2012 Lauantaina puolen päivän aikaan nuorehko mies ruokaili Kauppakadun kiinalaisessa ravintolassa ja oli poistumassa maksamatta. Kun naispuolinen tarjoilija huomautti miestä maksusta, tämä löi tarjoilijaa nyrkillä kasvoihin ja poistui ravintolasta. Mies oli n. 25-30- vuotias. Hiukset olivat mustaksi värjätyt ja yllä oli musta takki ja farkut. Miehellä oli huono iho. Yksityiasunnossa Kulmakadulla tuli lauantaina iltauutisten aikaan riitaa, kun asunnossa käymässä ollut 34-vuotias kuopiolaismies meni jääkaapille ja alkoi syödä sieltä ruokia. Asunnossa myös käymässä ollut 39-vuotias kuopiolaismies löi nuorempaa miestä useita kertoja nyrkillä kasvoihin. Asunnon haltija meni väliin ja lyöty mies poistui ulos. Paikalle kutsutut poliisit ottivat lyöjän kiinni ja häntä epäillään pahoinpitelystä. lähde: www.poliisi.fi Pahoinpitely yksityisasunnossa Männistön kaupunginosassa19.01.2012 Pohjois-Savon hätäkeskukseen soitettiin tiistai-iltana ja ilmoitettiin yksityisasunnossa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Tapahtumapaikalle menneelle poliisipartiolle selvisi Kuopiolaisen 31-vuotiaan miehen pahoinpidelleen Kuopiolaisen 46-vuotiaan miehen, joka oli myös asunnon haltija. Uhria oli pahoinpidelty sekä nyrkein että potkimalla. Lisäksi pahoinpitelyssä oli käytetty lyömävälineenä paistinpannua. Poliisi otti pahoinpitelystä epäillyn kiinni tapahtumapaikalta. Uhri toimitettiin sairaalahoitoon. Uhrilla todettiin tutkimuksissa mm. luunmurtuma kasvoissa. Uhri on edelleen sairaalahoidossa. Asianosaiset olivat päihtyneitä tapahtumahetkellä. Epäilty on pidätetty ja tekoa tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä. lähde: www.poliisi.fi Naisen käsilaukku vietiin kadulla Kuopiossa.18.01.2012 Keskiviikko iltana klo 18.30 aikaan tapahtui Kuopiossa naisen käsilaukun vienti, jota tutkitaan törkeänä ryöstönä. Tapahtumapaikka oli alikulkutunnelissa Kellolahdentien ja Pohjantien risteyksessä. Tummiin pukeutunut n. 20-vuotias mies sai teräaseella uhkaamalla ja maahan paiskaamalla naishenkilön käsilaukun haltuunsa. Teon jälkeen tekijä poistui juosten Saarijärventien suuntaan. On mahdollista, että tekijä seurasi ennen tekoaan naista Saarijärven R-kioskilta alikulkutunneliin. lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisin päivittäistiedote17.01.2012 Sen jälkeen toinen poliisipartio tapasi Puijonlaaksontiellä miehen, joka kertoi havainneensa Puijonlaaksontien alittavan tunnelin jälkeen kevyenliikenteenväylällä henkilöauton lumipenkassa. Miehen mennessä tarkistamaan tilannetta autoa oltiin kaasuttamassa kovasti pyrkimyksenä irroittaa auto penkasta. Miehen mentyä paikalle, oli autossa kuljettajan paikalla ollut mies tullut ulos ja lyönyt miestä kaksi kertaa. Tämän jälkeen mies oli havainnut poliisiauton ja tullut ilmoittamaan asiasta. Poliisipartio otti paikalta kiinni autoa kuljettaneen joensuulaisen 27-vuotiaan miehen, joka puhalsi alcometriin 2,7 promillea. Penkkaan ajettu auto osoittautui samaksi siniseksi Mini Cooperiksi, joka oli törmännyt aiemmin linja-autoon ja vesilaitoksen porttiin. Minin kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lyödyllä miehellä ei ole asiassa vaatimuksia.
lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisisema tiedottaa15.01.2012
Sunnuntaina aamuyöllä keskustassa yksityisasunnossa miehelle ja naiselle tuli riitaa, jonka yhteydessä kumpikin löi toisiaan nyrkillä kasvoihin. Lisäksi nainen kertoi miehen pitäneen veistä hänen kurkullaan uhaten tappaa hänet. Vammat jäivät kuitenkin suhteellisen lieviksi. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä ja laittomana uhkauksena.lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisiaseman päivittäistiedote10.01.2012Tätä tilannetta edelsi Haapaniemenkadulla ravintolan edustalla tapahtunut pahoinpitely, jonka epäillyt kolme tekijää olivat lähteneet liikenteeseen juuri kyseisellä henkilöautolla, jonka ajo oli estetty aurauskalustolla. Kaupungin työntekijä kertoi poliiseille, että paikalta poistuneet henkilöt pahoinpitelivät maassa maannutta mieshenkilöä. Päihtynyt uhri kertoi, että häntä oli lyöty ja potkittu päähän sekä ylävartaloon. Alustavan tiedon mukaan uhrin vammat eivät olleet vakavia, mutta sairaankuljetus vei 24-vuotiaan ulkopaikkakuntalaisen miehen kuitenkin sairaalaan. Auton kuljettajan lisäksi poliisit saivat lähistöltä kiinni 27-vuotiaan ulkopaikkakuntalaisen miehen. Kolmas mies pääsi pakenemaan. Auton kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä koko kolmikkoa pahoinpitelystä. lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa 1.1.2012 Kello 21.30 jälkeen 40-vuotias mies pahoinpiteli 33-vuotiasta vaimoaan nyrkillä kasvoihin lyömällä yksityisasunnossa Petosella. Vammat jäivät suhteellisen lieviksi. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä. Kello 01.00 jälkeen Haapaniemenkadulla kolme n.20-vuotiasta miestä selvitteli välejään nyrkeillä. Kaikki saivat lievähköjä vammoja tapauksen ythteydessä. Poliisi korjasi rähinöitsijät putkaan. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä. Julkulassa ravitsemusliikkeessä 28-vuotias nainen kävi kiinni kahden naisen hiuksiin. Tapahtumaan puuttunut järjestyksenvalvoja ja hänen apunaan toiminut asiakas olivat yrittäneet irroittaa naista toisen naisen hiuksista. Väliin oli tullut häiriötä aiheuttaneen naisen aviomies, joka oli lyönyt järjestyksenvalvojaa auttanutta miestä nyrkillä kasvoihin. Järjestyksenvalvoja oli joutunut käyttämään kaasua tilanteen rauhoittamiseksi. Nainen oli vastustanut vielä paikalle tullutta poliisipartiota haraamalla voimakkaasti vastaan käsin ja jaloin. Poliisi korjasi tapahtumapaikalta putkaan yhteensä kolme henkilöä. Tapausta tutkitaan lievänä pahoinpitelynä, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena sekä haitantekona virkamiehelle. lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa 31.12.2011 Kello 18 jälkeen 57-vuotiasta miestä pahoinpideltiin Männistössä yksityisasunnossa. Mies sai silmäkulmaansa vertavuotavan haavan. Mies ei ollut halukas selvittämään tapahtumien kulkua. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä. Kello 21.00 jälkeen Sipulikadun Valintatalon edessä miestä tönittiin ja häntä heitettiin mainostaululla vartaloon. Tästä miehelle aiheutui ruhjevamma. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä. Kello 21.40 poliisipartio kävi selvittelemässä Petosella yksityisasunnossa riitaa, jossa 40-vuotiaan miehen epäillään lyöneen nyrkillä ja retuuttaneen lattialla 31-vuotiasta naista. Vammat jäivät lieviksi. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä. lähde: www.poliisi.fi Puukotus Kuopiossa 30.12.201130.12.2011 lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa27.12.2011 Tapaninpäivän iltaa juhlittiin suhteellisen rauhallisesti. Kuitenkin torstaina Petosella yksityisasunnossa heti puolen yön jälkeen 20-vuotias mies pahoinpiteli 18-vuotiasta miestä kyynärpäällä kasvoihin lyömällä sekä lattialle kaatamalla. Uhri loukkasi silmäkulmaansa sekä nilkkaansa. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä. Kello 01.00 jälkeen keskustan ravintolassa 30-vuotias mies aiheutti häiriötä. Järjestyksenvalvojan mennessä rauhoittamaan miestä tämä kävi kiinni järjestyksenvalvojaan. Mies saatiin raudoitettua ja hänet tuotiin putkaan. Tapauksen yhteydessä kukaan ei saanut vammoja lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisin päivittäistiedote25.12.2011 Joulurauhasta ei ollut tietoakaan aattoiltana Inkilänmäellä, missä 29-vuotiaan miehen epäillään repineen asunnossaan 63-vuotiasta äitiään hiuksista ja kuristaneen kaulasta. Äidin lähdettyä ulos oli poika tullut perässä ja kaatanut äitinsä maahan. Puolen yön jälkeen samana yönä poliisipartio näki, kun Maljalahdenkadulla 25-vuotias siilinjärveläismies mies löi 42-vuotiasta kuopiolaismiestä, kaatoi maahan ja vielä potkaisi. Pahoinpitelijä vietiin putkaan ja uhri lähti taksilla kotiin, koska ei katsonut tarvitsevansa lääkärin hoitoa otsaansa tulleeseen haavaan. Edelleen saman yön aikaan Siilinjärven keskustassa 21-vuotiaan miehen epäillään lyöneen 29-vuotiasta miestä nyrkillä kasvoihin, kaataneen maahan ja potkineen kevyesti. Uhrin poskeen tuli turvotusta ja verta vuotava haava, jonka ambulanssin henkilökunta tarkisti. Saman miehen epäillään käyneen myös 26-vuotiaan miehen kimppuun, jolle oli tullut verinaarmu leukaan. Kaikki osalliset ovat paikallisia. lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisin päivittäistiedote24.12.2011 Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa18.12.2011 lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa17.12.2011 Kello 04.00 aikaan keskustan ravintolan edessä 19-vuotias kuopiolainen mies löi kahta nuorta miestä nyrkillä kasvoihin. Lisäksi mies löi paikalle tullutta järjestyksenvalvojaa nyrkillä kasvoihin. Ravintolan järjestyksenvalvojat saivat miehen raudoitettua ja poliisipartio vei miehen putkaan. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.
Kuopion poliisiaseman päivittäistiedote16.12.2011 Torstaina klo 16.30 tapahtui Saarijärventien ja Kellolahdentien risteyksessä henkilöauton ja linja-auton välinen kolari. Ei henkilövaurioita. Samana päivänä klo 17.45 Haapaniemellä Saaristokadulla yksityisasunnossa kuopiolaisten 29- ja 50-vuotiaiden miesten välinen pahoinpitely, missä miehet selvittivät välejään nyrkein ja potkimalla. Toinen pahoinpitelyn osallisista viety KYS:aan hoidettavaksi ja toinen osallinen kiinniotettiin poliisin toimesta. Samana päivänä klo 21.00 Jynkässä yksityisasunnossa pahoinpiteltiin 39-vuotiasta kuopiolaista miestä. Uhrin vammat lievät. Tekijä ei vielä poliisin tiedossa. Asian tutkinta kesken. Perjantaina yöllä klo 02.25 keskustan ravintolassa Kauppakadulla pahoinpideltiin nyrkillä lyömällä kuopiolaista 34 -vuotiasta miestä. Tekijä poistui ravintolasta pahoinpitelyn jälkeen. Poliisin tiedossa on pahoinpitelijän henkilöllisyys. Perjantaina yöllä klo 03.00 Petosella yksityisasunnossa Kuopiolainen 25-vuotias mies pahoinpiteli 18-vuotiasta kihlattuaan nyrkein. Poliisi kiinniotti miehen yöllä. lähde: www.poliisi.fiKuopion poliisin päivittäistiedote11.12.2011 Lauantaina aamuyöstä Kauppakadulla sijaitsevassa ravintolassa tuntematon mies löi tuopilla 49-vuotiasta kuopiolaismiestä päähän. Lyödyn kertoman mukaan mitään sanaharkkaakaan ei ollut edeltänyt lyöntiä. Ravintolan vahtimestari sai lyöjän henkilötiedot muistiin. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä. Aamuyöllä sunnuntaina Vuorikadulla sijaitsevasta ravintolassa järjestyksenvalvojalle tuli tieto, jonka mukaan mieshenkilö ahdistelee tarjoilijoita baaritiskillä. Järjestyksenvalvoja lähti selvittämään tilannetta ja tapasi kyseisen 30-vuotiaan kuopiolaisen. Järjestyksenvalvoja lähti saattamaan miestä ulos ravintolasta ja tuossa vaiheessa mies käyttäytyi asiallisesti. Kuitenkin hetken kuluttua mies löi yllättäen järjestyksenvalvojaa kaksi kertaa nyrkillä kasvoihin. Iskut eivät aiheuttaneet vakavia vammoja ja poliisi tutkii asiaa järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena. Myöhemmin samana yönä toisessa Kauppakadulla sijaitsevassa ravintolassa tapahtui toinen järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen, kun 20-vuotias ulkomaalainen mies puri järjestyksenvalvojaa käsivarteen. Järjestyksenvalvoja kertoi paikalle tulleelle poliisipartiolle, että mies esitti ravintolassa tajutonta, minkä takia hän meni kyselemään miehen vointia. Yllättäen mies virkosi ja alkoi riehua. Järjestyksenvalvoja otti miehestä kiinni ja lähti taluttamaan ravintolasta ulos. Siinä vaiheessa mies puri voimakkaasti järjestyksenvalvojaa ja käsivarteen tuli verta vuotava haava. Tätäkin tapausta tutkitaan järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena. lähde: www.poliisi.fiKuopion poliisin päivittäistiedote KORJATTU10.12.2011 Perjantaina iltapäivällä 28-vuotias kuopiolaismies käveli Kasarmikatua Torikadun risteykseen, kun hänen päälleen kävi neljän miehen seurueesta yksi mies. Mies oli huutanut, että "nyt tulee turpaan". Tämän jälkeen hän kävi uhriinsa kiinni ja kaatoi tämän keskelle katua. Siinä pahoinpitelijä löi uhriaan nyrkillä kasvoihin. Lähtiessään pahoinpitelijä vielä potkaisi maassa makavaa uhria vartaloon. Tämän jälkeen pahoinpitelijä ja seurueessa olleet kolme muuta miestä poistuivat torin suuntaan. Tapahtuman nähnyt sivullinen mies kertoi, että pahoinpitelijä oli iältään noin 20-30 vuotta, vartalo hoikka, lyhyet hieman pystyssä olevat tummat hiukset, päällä farmarihousut ja tumma takki. Pituus 170 - 175 cm. Kolme muuta miestä olivat samanikäisiä, vaatetuksena farmarihousut ja tummat takit sekä yhdellä oli lippalakki. Pahoinpidellyn miehen vammat eivät olleet vakavia eikä hän katsonut tarpeelliseksi lähteä lääkäriin. Noin puoli neljän aikaan lauantaita vasten yöllä kaksi miestä pahoinpiteli 24-vuotiasta kuopiolaismiestä Haapaniemenkadun ja Maljalahdenkadun risteyksessä. Toinen miehistä piti uhria maassa ja toinen potki tätä päähän. Paikalle tulleet kaksi sivullista miestä tönäisivät toisen pahoinpitelijän uhrin kimpusta, jolloin molemmat pahoinpitelijät poistuivat paikalta Tulliportinkadun suuntaan. Uhrin mukaan hänellä oli ollut aiemmin läheisessä ravintolassa sanallista riitaa hänet pahoinpidelleiden kanssa. Vammat eivät tässäkään tapauksessa olleet vakavia, mutta sairasauto kyyditsi uhrin sairaalaan. lähde: www.poliisi.fiKuopion poliisiaseman päivittäistiedote04.12.2011 Lauantai-sunnuntai yön ajalta kuopion poliisi kirjannut rikosilmoituksen kolmesta pahoinpitelystä: Klo 00.45 keskustan yökerhossa tapahtuneessa pahoinpitelyssä ollut kolme mieshenkilöä osallisina. Pahoinpitelyssä lyöty nyrkillä ja potkaistu. Alustavassa puhuttelussa osallisen kertomukset poikkeavat toisistaan. Pahoinpitelyn tutkinta vielä kesken. Klo 04.05 keskustassa taksijonossa Kuopiolainen 20-vuotias mieshenkilö pahoinpiteli nyrkein samanikäistä kuopiolaista miestä. Miesten välillä ollut sanaharkkaa ennen pahoinpitelyä. Uhri loukkaantui kasvoihin ja hänet viety tapahtumapaikalta KYS:aan. Hetkeä myöhemmin klo 04.20 Kauppakadulla ravintolassa kahden Kuopiolaisen miehen välinen pahoinpitely, missä 25 vuotias mieshenkilö nyrkein löi 27-vuotiasta miestä. Uhri viety pahoinpitelyn jälkeen KYS:aan. lähde: www.poliisi.fiKuopion poliisin päivittäistiedoite03.12.2011
Noin kello 23.00 aikaan Puijonlaaksossa, Sammakkolammentein ja Mailatien risteyksessä oli kaksi kuopiolaista, noin 60 vuotiasta miestä. Miesten luo oli tullut kaksi poikaa, jotka olivat pyytäneet tupakkaa. Kun pojille ei tupakkaa annettu, olivat he pahoinpidelleet nämä kaksi vanhempaa miestä. Toinen miehistä joutui KYS:aan saamaan vammoihin hoitoja, toinen miehistä selvisi tapauksesta ruhje vammoilla. Tuntomerkkeinä pojista: ikä noin 20-25 vuotta ja rotevia. Toinen pojista ollut pituudeltaan noin 185 cm ja toinen selvästi pienempi. lähde: www.poliisi.fiRyöstö yksityisasunnossa Kuopiossa01.12.2011
Pohjois-Savon hätäkeskukseen soitti 1.12.2011 klo 17.00 jälkeen mieshenkilö joka kertoi joutuneensa ryöstön uhriksi yksityisasunnossa Petosella. Tapahtumapaikalle menneelle poliisipartiolle ilmoittaja kertoi olleensa ykstyisasunnossa, jossa toinen mies oli vienyt häneltä pienehkön summan rahaa uhkaamalla keittiöveitsellä. Ilmoittajan mukaan tekijä piti teräasetta hänen kurkullaan, jolloin luovutti hallussaan olleet rahat. Epäilty saatiin kiinni kohdeasunnosta. Epäilty on Kuopiolainen n. 37-vuotias ja asianomistaja n. 54-vuotias. Asianosaiset olivat päihtyneitä. lähde: www.poliisi.fiKuopion poliisiaseman päivittäistiedote20.11.2011
Sunnuntaiyönä klo 04.00 keskustassa ns. ravintolakorttelissa 19-vuotiasta kuopiolaista miestä pahoinpideltiin toisen miehen toimesta nyrkein. Miesten välillä oli ollut sanaharkkaa ennen pahoinpitelyä. Uhri loukkaantui kasvoihin. Pahoinpitelyyn syyllistyneen henkilöllisyys ei vielä selvillä.
Samaan aikaan Puijonkatu - Tulliportinkatu kohdalla kuopiolainen 30-vuotias mies pahoinpiteli nyrkein lyömällä 18-vuotiasta Iranilaissyntyistä miestä.
lähde: www.poliisi.fiKuopion poliisiaseman päivittäistiedote19.11.2011
Keskiviikko-torstai aikana Petoselta Orsitie 6 kohdalta anastettu Yamaha -merkkinen mopo, rek.tunnus LM-715.
Perjantai-iltana klo 22.00 keskustassa Kauppakadulla 22-vuotias Oululainen mieshenkilö pahoinpiteli nyrkein lyömällä 29-vuotiasta Siilinjärveläistä miestä. Ennen pahoinpitelyä miesten välillä oli ollut sanaharkkaa.
Poliisi kiinniotti tapahtumapaikalta pahoinpitelyyn epäillyn oululaismiehen. Päähän ja kasvoihin loukkaantunut uhri toimitettu lääkärin hoitoon tapahtuneen jälkeen.
lähde: www.poliisi.fiKuopion poliisiaseman päivittäistiedote18.11.2011
Torstai-perjantai välisenä yönä 01.40 poliisille tullut ilmoitus Haapaniemenkatu 19 ravintolassa tapahtuneesta kahden seurueen välisestä tappelusta.
Poliisi kiinniotti tapahtumapaikalta 23- ja 21 -vuotiaat
mieshenkilöt pahoinpitelyyn epäiltynä.
Kiinniotetut miehet olivat sanaharkan päätteeksi alkaneet pahoinpitelemään nyrkein venäläissyntyistä 26-vuotiasta miestä. Pahoinpitelyä rauhoittelemaan mennyttä sivullista ravintolan 25 -vuotiasta miesasiakasta pahoinpideltiin nyrkein lyömällä kiinniotettujen toimesta.
Kaikki tappelun osalliset loukkaantuivat lievästi.
lähde: www.poliisi.fiPuukotus yksityisasunnossa Kuopiossa13.11.2011
Pohjois-Savon hätäkeskukseen ilmoitettiin 13.11.2011 n. klo 02.00 puukotuksesta, jossa uhria oli lyöty teräaseella ylävartaloon. Tapahtumapaikalla uhri n. 30-vuotias kuopiolainen asunnon haltija kertoi poliisipartiolle hänen tyttöystävänsä puukottaneen häntä asunnossa. Tapahtumapaikalta otettiin kiinni n. 25-vuotias kuopiolainen nainen, joka myöhemmin alustavassa puhuttelussa myönsi aiheuttaneen vammat uhrille teräaseella. Uhrin saamat vammat ovat hengenvaaralliset ja hänet leikattiin heti yöllä. Tämän hetkisen tiedon mukaan uhri on toipumassa. Asiaa tutkitaan tapon yrityksenä ja mahdollisesta vangitsemisesta päätetään viimeistään keskiviikkona klo 12.00 mennessä. lähde: www.poliisi.fiKuopion poliisin päivittäistiedote12.11.2011
Lauantaina aamuyöllä järjestyksenvalvojat olivat erottaneet toisistaan kaksi toisilleen tuttua miestä näiden riideltyä keskustassa sijaitsevassa ravintolassa. Kuitenkin sen jälkeen toinen miehistä oli menettänyt malttinsa ja lyönyt toista miestä kerran nyrkillä kasvoihin. Lyödyn vasen silmäkulma turposi lyönnin seurauksena ja nenänvarteen tuli vertavuotava haava. Lyöjää epäillään pahoinpitelystä.
lähde: www.poliisi.fiKuopion pääpoliisisema tiedottaa06.11.2011Lauantai-iltapäivällä 60-vuotias kuopiolainen mies löi Inkilänmäellä sijaitsevan pubin terassilla 56-vuotiasta, niin ikään kuopiolaista miestä nyrkillä kahdesti kasvoihin. Iskut aiheuttivat haavan kasvoihin sekä nenän turpoamisen. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.
Poliisia tarvittiin aamuyöllä myös Karttulassa, jossa mies pahoinpiteli vaimoaan kuristamalla kaulasta sekä lyömällä. Ambulanssia kävi tarkastamassa naisen vammat, jotka eivät tarvinneet sairaalahoitoa. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.
Kuopion keskustassa sijaitsevassa ravintolassa kuopiolainen 19-vuotias mies töni muita vessassa olleita asiakkaita. Sisä-savosta kotoisin oleva 18-vuotias mies huomautti tönimisestä, jolloin tönijä kävi hänen kurkkuunsa kiinni, löi hänen päätäänsä vessan seinään ja löi nyrkillä useita kertoja kasvoihin. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.
lähde: www.poliisi.fi
Kuopion poliisiaseman päivittäistiedote02.11.2011
Keskiviikkona klo 01.30 keskustassa Kauppakatu 19 kohdalla ollut usean henkilön välinen tappelu.
Tappelun osapuolena suomalaisia ja ulkomaalaisia mieshenkilöitä.
Tappelun kaksi osallista loukkaantunut ja joutunut turvautumaan vammojen vuoksi lääkärin hoitoon.
Poliisi kiinniotti yön aikana useita henkilöitä tapahtuneeseen liittyen, joiden osuutta tapahtumaan tutkitaan. Tapahtunutta tutkitaan pahoinpitelynä.
lähde: www.poliisi.fi
Kuopion poliisin päivittäistiedote26.10.2011Varhain keskiviikkoaamuna Päivärannassa hätäkeskukseen ilmoitettiin miehen ajavan takaa kahta miestä viidakkoveitsen kanssa. Poliisipartio tapasi ko. miehen, joka otettiin kiinni ja hallussa ollut veitsi otettiin poliisin haltuun. Tapahtumien kulusta ei ole poliisilla täyttä selvyyttä, mutta kaksi miestä oli ajanut taksilla Päivärantaan ja sitten mies oli tullut paikalle ison veitsen kanssa. Noita kahta muuta miestä ei paikalta tavattu ja heitä pyydetäänkin nyt ottamaan yhteyttä Kuopion poliisiin. "Veitsimiestä" epäillään törkeän pahoinpitelyn yrityksestä.lähde: www.poliisi.fi Kuopion päivittäistiedote23.10.2011
Tutkintaan tuli useita väkivallantekoja lauantaillalta ja sunnuntaiaamuyöltä: kaksi erillistä pahoinpitelyä yksityisasunnoissa, joissa molemmissa mies aiheutti vammoja naiselle, toista tutkitaan pahoinpitelyjä ja toista lievänä tekomuotona. Keskustan ravintolassa kaksi miestä tappelivat keskenään puolen yön maissa ja molempia epäillään siis pahoinpitelystä. Lisäksi Männistössä tapahtui lauantain klo 21 jälkeen tilanne, jossa miehen epäillään kuristaneen naista kadulla. lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisiaseman päivittäistiedote22.10.2011 lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa20.10.2011 Torstaina puolen yön jälkeen miehelle ja naiselle tuli riitaa yksityisasunnossa Pirtissä. Sanaharkan päätteeksi nainen oli raapinut miestä kynsillä kasvoihin. Mies oli repinyt naista tukasta. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.
lähde: www.poliisi.fi Puukotus Kuopiossa 17.10l.201118.10.2011 lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisin päivittäistiedote19.09.2011 Maanantaina aamuyöllä Petosella nuori mies tunkeutui entisen tyttöystävänsä asuntoon makuuhuoneen tuuletusikkunan kautta naisen ollessa asunnossa nukkumassa. Asunnossa mies ja nainen riitelivät ja mies löi naista kerran nyrkillä vasempaan poskipäähän, johon tuli turvotusta. Mies rikkoi myös asunnon irtaimistoa ja oven lasin, minkä jälkeen poistui paikalta ennen poliisipartion paikallesaapumista. Miestä epäillään kotirauhan rikkomisesta, pahoinpitelystä ja vahingonteosta.
Kuopion poliisin päivittäistiedote17.09.2011 Perjantai-iltana Kauppakadulla sijaitsevassa ravintolassa 26-vuotias kuopiolaismies oli lyönyt tai heittänyt parikymmentä vuotta vanhempaa työkaveriaan tuopilla poskipäähän. Nuoremman miehen vei poliisi putkaan ja vanhemman miehen sairaankuljetus kyyditsi tikattavaksi. Myöhään aamuyöllä lauantaina, Puijonkadulla, pizzerian edustalla tuntematon mieshenkilö oli lyönyt 23-vuotiasta kuopiolaismiestä nyrkillä kerran kasvoihin. Lyöjä oli ollut pitkä ja päällä hänellä oli ollut camo- tyylinen huppari sekä tummat housut. Samoihin aikoihin Haapaniemenkadun taksiasemalla 32-vuotias kuopiolaismies potkaisi lommon taksin kylkeen. Tämän jälkeen taksikuski löi potkaisijaa nyrkillä nenään. Mies kertoi syyksi taksin potkaisulle luulleensa vaimonsa olleen taksin kyydissä ja taksin lähtevän liikkeelle. Vaimo oli kuitenkin ollut n. 10 metrin päässä taksista. Potkaisijaa epäillään lievästä vahingonteosta ja taksikuskia lievästä pahoinpitelystä.
Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa11.09.2011 Hieman ennen kello 18 kahdella 1984 syntyneellä naisella oli erimielisyyttä Saarijärvellä pubissa ja sen edessä. Sanaharkka oli muuttunut käsirysyksi, jossa lyötiin ja revittiin hiuksista. Toinen nainen vastusti fyysisesti paikalle kutsuttua poliisipartiota. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä ja virkamiehen vastustamisena.
Vähää ennen puoltayötä kahdelle miehelle tuli käsirysyä Ukko-laivalla. Todistajien mukaan mies löi toista miestä kädellä päähän. Lyönnistä ei aiheutunut näkyviä vammoja. Tapausta tutkitaan lievänä pahoinpitelynä.
Kello 03 aikaan 19-vuotias mies löi Puijonkadulla lähellä rauta-tieaseasemaa 22-vuotiasta miestä nyrkillä kahdesti kasvoihin. Lyönnin seurauksena mies kaatui katuun ja löi päänsä asfalttiin saaden haavan takaraivoonsa. Mies vietiin ambulanssilla KYS:aan tarkastuttamaan vammojaan. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä.
lähde: www.poliisi.fi
Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa10.09.2011 Vähän ennen kello 03.00 Kauppakadulla kahden seurueen välille tuli sanaharkkaa, jonka seurauksena kaksi miestä otti mittaa toisistaan. Kummallekin tuli lieviä vammoja, jotka eivät tarvinneet hoitoa. Asiaa tutkitaan lievinä pahoinpitelyinä. Aamuyöllä kello 04.00 Puijonkadulla tapahtui usean henkilön välinen joukkotappelu, jonka yhteydessä ainakin 4 ihmistä sai vammoja. Ainoastaan yksi uhri joutui käymään KYS:ssa tarkastuttamassa vammansa. Tappelun syystä ei ole vielä tietoa. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä. lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa28.08.2011Sunnuntaiaamuyöllä kello 02.20 aikaan 28-vuotias mies pahoinpiteli nyrkillä lyömällä kahta miestä, 29-vuotiasta ja 39-vuotiasta miestä. Vammat jäivät suhteellisen lieviksi. Asiaa tutkitaan kahtena pahoinpitelynä.
lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa27.08.2011Perjantai-iltana Männistössä yksityisasunnossa 46-vuotias mies pahoinpiteli 52-vuotiasta avopuolisoon nyrkeillä lyömällä ja kylkeen potkimalla. Mies väitti myös naisen pahoinpidelleen häntä lyömällä, mutta miehellä ei todettu vammoja. Myös naisen vammat jäivät suhteellisen lieväksi, vaikka hän kertoikin pahoinpitelyn johtaneen hetkelliseen tajuttomuuteen. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä. Lauantainaamuna kello 02.45 keskustan ravintolassa 23-vuotias kuopiolainen mies löi 26-vuotiasta niin ikään kuopiolaista miestä nyrkillä kasvoihin. Ambulanssi kuljetti uhrin KYS:aan saamaan ensiapua vammoihinsa. Lyöntiä oli edeltänyt suusanallinen riita. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä.
Torstaina pahoinpideltiin 54 vuotiasta, kuopiolaista mieshenkilöä. Mies kertoi olleensa Niiralassa yksityisasunnossa, missä asunnon haltija, 42 vuotías kuopiolainen mieshenkilö, oli lyönyt miestä nyrkillä kasvoihin. Mies oli kaatunut, jolloin asunnonhaltija oli potkinut miestä päähän. Asunnon haltija oli potkimisen jälkeen lähtenyt hakemaan puukkoa, jolloin mies oli päässyt pakenemaan asunnosta Niiralan Saleen, mistä hänelle hälytettiin apua. Asuntoon oli jäänyt miehen tavaroita. Mies toimitettiin KYS:aan, josta hän on päässyt jo pois. Asunnon haltija otettiin kiinni ja samalla otettiin poliisin haltuun asunnosta poistuneet miehen tavaroita. Tässä vaiheessa huomattiin, että asunnosta poistuneen miehen lompakko oli tyhjä ja hänen kassistaan oli hävinnyt omaisuutta. Asiaa tutkintaan törkeänä pahoinpitelynä ja varkautena. Kuopion poliisiaseman päivittäistiedote25.08.2011Keskiviikkona yöllä klo 03.30 keskustassa torilla ulkomaalaissyntyinen mies pahoinpiteli grillikioskin edustalla 2 miestä ja 1 naista. Ennen pahoinpitelyä osallisten välillä oli ollut sanaharkkaa.Pahoinpitelijä poistui paikalta ennen poliisin saapumista.
Pahoinpitelyn kohteeksi joutuneet miehet ja nainen loukkaantuivat lievästi.
lähde: www.poliisi.fiKuopion poliisin päivittäistiedote22.08.2011 Sunnuntai-iltana oli Itkonniemellä yksityisasunnossa noin kolmekymppisen pariskunnan kesken epäselvä tapaus, jossa nainen sai fileerausveitsestä haavan sormeen. Tapauksen kulku on epäselvä ja tässä vaiheessa poliisi tutkii asiaa pahoinpitelynä. Vamma ei ollut vakava, mutta nainen kävi KYS:ssa paikattavana. lähde: www.poliisi.fiKuopion poliisin päivittäistiedote20.08.2011Lauantaina aamuyöllä kolme miestä pahoinpiteli Kauppakadulla nuorta miestä nyrkein. Kasvoihin tuli ruhjevammoja, mutta ei vakavia. Poliisilla on jo tiedossa kahden pahoinpitelijän henkilöllisyys. lähde: www.poliisi.fi Mies yritti ryöstää kaupan kassan Kuopiossa18.08.2011Pohjois-Savon hätäkeskukseen tuli tänään klo 13.10 ryöstöhälytys K-market Neulamuikusta, Kuopion Neulamäestä. Poliisin tullessa paikalle tekijä oli ehtinyt poistua paikalta. Kassalla työvuorossa ollut nainen kertoi poliisipartiolle, että vähän jälkeen klo 13.00 oli kaupan ulko-ovesta kassalle kävellyt mies, jolla oli ollut teräase kohotettuna kädessään. Mies oli vaatinut rahaa kassasta, mutta kassalla ollut nainen oli kieltäytynyt antamasta rahaa miehelle ja painanut samalla ryöstöpainiketta. Tämä jälkeen mies oli yrittänyt avata kaupan kassaa painelemalla kassakoneen nappuloita, mutta kassa ei auennut ja mies poistui "tyhjin käsin" kaupasta. Poliisi sai tekijästä hyvät tuntomerkit ja niihin sopiva mies tavattiin klo 14.30 aikaan yksityisasunnosta Neulamäentieltä ja kaupan kassalla ryöstöhetkellä ollut nainen tunnisti miehen tekijäksi. Kiinniotettu on 33-vuotias kuopiolainen mies, jolla on myös aiempaa omaisuusrikostaustaa. lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiaseman tiedote .14.08.2011Kasarminkadulla R-kioskin edustalla, lauantai-iltana kaksi kuopiolaista vuonna 90 syntynyttä nuorta tappelivat ja löivät toisiaan nyrkein. Toinen ehti poistua paikalta ennen poliisipartion tuloa ja toisella lähistöltä tavatulta mieshenkilöllä todettiin lieviä vammoja kasvoissa lähde: www.poliisi.fi Nuori mies ryöstettiin kolmen miehen toimesta Kuopiossa11.08.201120-vuotias kuopiolainen mies ryöstettiin keskiviikkoaamuyöstä 10.8.2011 Kuopion keskustassa. Klo 04.32 hätäkeskukseen ilmoitettiin, että Maljalahdenkadulla oli tapahtunut puukotus. Poliisipartio tapasi puukotuksen uhrin Maljalahdenkatu 39 kohdalla. Uhri kertoi kävelleensä kotiaan kohti, kun vastaan oli kävellyt kolme hänelle entuudestaan tuntematonta hupparipukuista miestä. Miehet olivat kyselleet kyytiä keskustasta Neulamäkeen ja kun asianomistaja ei voinut kyytiä tarjota, oli tilanne edennyt nahisteluksi. Asianomistajan rauhoitteluista huolimatta oli nahistelu muuttunut tappeluksi, jonka yhteydessä asianomistajaa oli puukotettu vasempaan reiteen ja samassa yhteydessä uhrilta anastettiin kassi, lompakko sekä matkapuhelin. Tekijät olivat ehtineet poistua paikalta, kahden paetessa Haapaniemen suuntaan ja yksi pakeni Sankaripuiston suuntaan. Ryöstön uhri vietiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, josta hän pääsi hoitotoimien jälkeen kotiin samana päivänä. Noin puolituntia tapahtuman jälkeen poliisi tavoitti kaksi tekoon epäiltyä miestä Niiralankadulta. Nämä kaksi saatiin kiinni ryöstön silminnäkijän havainnon perusteella. Kiinniotetuista toinen on 21-vuotias kuopiolainen mies ja toinen vailla vakituista osoitetta oleva 20-vuotias mies. Molemmat miehet ovat kuulusteluissa kiistäneet osallisuutensa tähän tekoon. Poliisi tulee esittämään näitä kahta miestä huomenna 12.8.2011 vangittavaksi epäiltynä törkeään ryöstöön. Poliisi on ottanut tänään iltapäivällä kiinni tähän tekoon kolmannen epäillyn ja hän on 22-vuotias ulkopaikkakuntalainen mies. Poliisi selvittää tämän miehen osuutta tekoon ja hänen kuulustelut päästään aloittamaan huomenna. lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisiaseman päivittäistiedote10.08.201110.8 yöllä noin klo 01 keskustassa Suokadulla yksityisasunnossa 35-vuotias paikkakuntalainen mies pahoinpiteleli 34- ja 50 -vuotiaita miehiä. Molemmat pahoinpidellyt miehet viety KYS:aan hoitoon vammojen vuoksi. Uhrien vammat eivät olleet vakavia. Poliisi kiinniotti pahoinpitelijän tapahtumapaikalta.
lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa05.08.2011Perjantaina, klo 04.00 aikaan Kuopissa Haapaniemenkatu 19 kohdalla pahoinpideltiin kahta paikkakuntalaista miestä.
19 vuotiaan miehen kimppuun oli käynyt kaksi tuntematonta miestä, jotka olivat pyöritelleet uhria maassa ja purreet uhria silmäkulmaan sekä käsivarteen, aiheuttaen vertavuotavat haavat puremakohtiin.
Tapahtuman väliin oli mennyt 21 vuotias paikkakuntalainen mieshenkilö, jolloin väliin mennyttä miestä oli puristettu kurkusta.
Uhri, jota oltiin purtu, toimitettiin ensiapun.
Tekijät olivat poistuneet paikalta taksilla.
lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisiaseman päivittäistiedote02.08.2011Maanantai-iltana Petosella Pyörönkaari 8 kerrostalokiinteistön pihalla pahoinpideltiin 26-vuotiasta ulkopaikkakuntalaista miestä päähän potkimalla ja lyömällä. Uhri kuljetettu sairasautolla sairaalaan. Poliisi kiinniotti tapahtumapaikalta 34-vuotiaan paikkakuntalaisen miehen pahoinpitelyyn epäiltynä. Tapahtumapaikalla ilmeni, että sama mies oli aiemmin illalla syyllistynyt toiseen pahoinpitelyyn, missä 39-vuotiasta paikkakuntalaista naista oli pahoinpidelty päähän lyömällä.
lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisin päivittäistiedoite30.07.2011Lauantai aamuna, Kuopion keskustassa noin klo 04.00 aikaan 20 vuotiaalle ja 22 vuotiaalle kuopiolaiselle miehelle tuli suusanallista riitaa.
20 vuotias mies potkaisi 22 vuotiasta nivusiin, jolloin 22 vuotias mies kaatui maahan.
Tämän jälkeen 20 vuotias mies otti taskustaan puukon ja yritti lyödä puukolla maassa makaavaa uhria vartaloon. Sivulliset tulivat väliin ja saivat estettyä puukotuksen.
Tekijä tuotiin poliisilaitokselle asian selvittämistä varten. Asiaa tutkintaa törkeän pahoinpitelyn yrityksenä.
lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa29.07.2011Torstai-iltana kuopiolainen 52-vuotias mies pahoinpiteli 45-vuotiasta naisystäväänsä kättä vääntämällä ja repimällä yksityisasunnossa Männistössä. Vammat jäivät suhteellisen lieviksi. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä.
lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa27.07.2011Kello 21.30 Sokoksen kongissa 40-vuotias mies pahoinpiteli 59-vuotiasta miestä lyömällä ja potkimalla tätä vartaloon ja päähän. Ambulanssi kuljetti uhrin KYS:aan, josta hän on jo päässyt pois. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä.
Noin kello 22.30 aikaan kuopiolainen 45-vuotias mies joutui pahoinpitelyn kohteeksi Petosella Kulmakatu 7:ssä sijaitsevan koulun pihassa. Mies oli kaadettu maahan ja häntä oli lyöty ja potkittu. Mies kuljetetettiin ambulanssilla KYS:aan saamaan hoitoa vammoihinsa. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä.
lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisin päivittäistiedoite21.07.2011Pahoinpitely: Keskiviikkona, iltapäivällä, kaksi keski-ikäistä miestä tappeli Sokoksen edustalla. Tappelun aikana toinen mies potkaisi maahan kaatunutta miestä päähän, minkä seurauksena uhri oli menettänyt hetkeksi tajuntansa. Riitaa oli edeltänyt tapaus, missä myöhemmin uhriksi joutunut mies oli yrittänyt viedä rahaa tekijän taskusta. Uhri toimitettiin sairaalaan, mistä hän pääsi lääkärintarkastuksen jälkeen pois. Maassa makavaa uhria potkinut mies tuotiin poliisilaitokselle. lähde: www.poliisi.fi Kuopion päivittäistiedoite20.07.2011Viikonloppuna sattui Kuopion keskustassa kaksi ryöstöä.
Perjantaina, 15.7. klo 01.00 aikaan kuopiolainen mieshenkilö ryöstettiin keskustassa. Mieheltä vietiin kädessään ollut kännykkä väkivalloin.
Tekijöinä oli viisi noin 20 vuotiaita miehiä, joista kolme kuopiolaisia ja kaksi muuta olivat kotoisin Kajaanista ja Suomussalmelta.
Sunnuntaina, 17.7. noin klo 03.00 aikaan espoolainen mieshenkilö jutteli puhelimessa, kun häntä lyötiin takaviistosta ja kaadettiin maahan. Mies oli hetken tajuttomana ja havahduttuaan hän huomasi kännykkänsä kadonneen.
Ryöstöt on saatu selvitettyä, sunnuntain ryöstöön oli osallisena kaksi kuopiolaista miestä, jotka olivat mukana myös ensimmäisessä ryöstössä.
Osa omaisuudesta on hävitetty tekijöiden toimesta.
lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisiaseman päivittäistiedote18.07.2011Pahoinpitely:
Maanantaina klo 01.25 21-vuotias mies pahoinpiteltiin Jynkässä Myllärintie 32 piha-alueella. Tapahtumapaikalla oli ollut kahden toistaiseksi tuntemattoman miehen välinen tappelu, jota pahoinpitelyn uhriksi joutunut mies oli mennyt rauhoittelemaan, missä yhteydessä hän sai vertavuotavia haavoja käteen. Tekijät poistuivat paikalta pahoinpitelyn jälkeen.
lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisiaseman päivittäistiedote16.07.2011Pyörönkaarella perjantai-iltana sattui välienselvittely useamman mieshenkilön kesken, jossa tekovälineenä epäillään käytetyn golfmailaa; joka yhden osallisen mukaan oli hänellä mukanaan kävelykeppinä. Ottelun tuoksinassa yhdelle tuli vertavuotava haava otsaan, mutta vakavemmilta vammoilta säästyttiin. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä ja sen yrityksenä. lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisin päivittäistiedote10.07.2011Lauantaina aamuyöllä oli Hatsalankadun ja Suokadun risteyksen kohdalla neljän ja kolmen hengen seurueiden välillä yhteenotto. Sanailun jälkeen kolmen hengen seurueessa ollut tummatukkainen, n. 30-vuotias roteva mies oli käynyt käsiksi ja kaatanut maahan toisen seurueen miehen. Noin 20-vuotias pienikokoinen mies oli lisäksi repinyt neljän hengen surueeseen kuuluneen naisen hiuksista maahan. Vammat jäivät tässäkin tapauksessa lieviksi. Lauantai-iltana Kauppakadulla oli kerrostalon sisäpihalla useamman henkilön välinen tappelu. Kaksi osallista vietiin putkaan, mutta vammat jäivät lieviksi. Sunnuntaina aamuyöllä oli Jynkässä, kerrostalon piha-alueella, myös useamman nuoren välistä kahinaa, jossa yksi nuorukainen sai katuharjan iskusta pienen haavan päähänsä. lähde: www.poliisi.fi Kuopion päivittäistiedoite08.07.2011Perjantai aamuna oli keskustassa erääseen asuntoon tullut asunnon haltijalle kaksi tuttua miestä. Miehet olivat vaatineet asunnon haltijalta rahaa ja tehostaneet vaatimustaan asunnon pöydältä ottamallaan leipäveitsellä.
Asunnon haltija oli päässyt poistumaan asunnostaan ja hälyyttämään apua.
Mieskaksikko oli saatu kiinni ja asiaa tutkitaan ryöstön yrityksenä.
lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisiaseman päivittäistiedote03.07.2011KUOPIO
Sunnuntaina yöllä 00.00 - 00.15 välillä keskustassa pahoinpideltiin 48-vuotias ulkopaikkakuntalainen mies Tuomiokirkon piha-alueella nyrkillä päähän lyömällä ja päähän potkimalla. Pahoinpitelijänä n 25-30-vuotias, 180 cm pitkä, vaalaan paitaan ja shortseihin pukeutunut mies, joka poistui paikalta pahoinpitelyn jälkeen.
Osallisten välillä oli ennen pahoinpitelyä ollut riitaa läheisessä ravintolassa ja osalliset menivät selvittelemään välit kirkon pihalle.
Sivullinen oli valokuvannut tekijän pahoinpitelyn aikana.
Uhri toimitettu sairaalaan ja on kotiutunut samana päivänä.
lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisin päivittäistiedote26.06.2011Lauantaina aamuyöllä ammuttiin käsiaseella kaksi laukausta Kuopiossa Rauhalahden leirintäalueen parkkialueella. Poliisi otti tapaukseen liittyen kiinni viisi henkilöä ajoneuvosta vitostiellä. Autosta löytyi luvaton 9mm käsiase ja kaasusumutin. Kiinniotto sujui rauhallisesti. Laukaukset oli ammuttu auton avoimesta ikkunasta ilmaan. Ampumisen aikana tapahtumapaikalla oli n. kymmenen henkilöä. Poliisi tutkii tapausta ampuma-aserikoksena ja vaaran aiheuttamisena. Rikoksesta epäilty on poliisin kuulustelussa myöntänyt teon. lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa18.06.2011Kello 02.00 aikaan kahdelle miehelle tuli erimielisyyksiä Kuopion keskustan ravintolassa. Järjestyksenvalvojan poistaessa miehiä ravintolasta toinen, 22-vuotias etelä-Suomalainen mies löi 25-vuotiasta Siilinjärveläistä miestä nyrkillä kasvoihin. Järjestyksenvalvoja sai 22-vuotiaan miehen raudoitettua pienen painin jälkeen. Tapausta tutkitaan lievänä pahoinpitelynä ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena.
Edelleen keskustan ravintolassa noin kello 02.45 mies pahoinpiteli kahta miestä, toista tuopilla päähän lyömällä ja toista lattiaan kaatamalla ja potkimalla. 19-vuotiaan miehen päähän tuli vertavuotava haava ja hän joutui käymään KYS:ssa. 32-vuotias mies selvisi hieman lievemmillä vammoilla. Pahoinpitelijä pääsi pakenemaan paikalta, mutta poliisilla on tiedossaan hänen henkilöllisyytensä. Tapahtumaa tutkinaan kahtena pahoinpitelynä.
lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa17.06.2011Torstaiaamuna kello 09.30 kuopiolainen 45-vuotias mies pahoinpiteli entistä avovaimoaan potkimalla tätä vartaloon ja silmäkulmaan. 50-vuotiaan naisen vammat jäivät suhteellisen lieviksi. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.
lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisin päivittäistiedote16.06.2011Kallaveden koulun takana oli nuorten kesken tappelua. 17- ja18 -vuotiaiden epäillään potkineen ja lyöneen nyrkein kahta muuta nuorukaista. Toinen lyödyistä joutui paikkauttamaan vammojaan KYS:ssa. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä. lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa15.06.2011Keskiviikkoaamuna kello 04 jälkeen tuli poliisille tieto, että mies pahoinpitelee avopuolisoaan Petosella yksityisasunnossa. Poliisin päästyä paikalle selvisi, että 23-vuotias mies oli kuristanut 21-vuotiasta puolisoaan ja heittänyt tämän lattialle. Vammat jäivät kuitenkin vähäisiksi eivätkä ne tarvinneet hoitotoimenpiteitä.
lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa14.06.2011Maanantai-iltana kello 21.00 jälkeen Särkiniemessä kahden kuopiolaisen miehen välille tuli sanaharkkaa, jonka yhteydessä 40-vuotias mies kaatoi 36-vuotiaan miehen maahan ja löi tätä yhden kerran rautaputkella kaulan alueelle. Vammat jäivät kuitenkin lieviksi eivätkä tarvinneet hoitotoimenpiteitä. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.
lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisin päivittäistiedo12.06.2011Keskustan pubissa 35-vuotiaan kuopiolaismiehen epäillään lyöneen useampaa asiakasta ja myös järjestyksenvalvojaa. Vammat jäivät lieviksi. Satamassa, ravintolan parkkipaikalla miestä pahoinpideltiin lyöden ja potkien. Tilanne oli lähtenyt siitä, kun mies oli heittänyt pullon katuun, joka oli pompannut auton vanteeseen. Tästä autosta oli noussaut mies ja pahoinpidellyt heittäjää. Pahoinpitelyn jälkeen mies oli noussut autoon, joka oli ajanut pois. Poliisilla on tiedossa auton rekisteritunnus. lähde: www.poliisi.fi Asunnossa ammuttiin käsiaseella Kuopiossa 9.6.201111.06.2011Petosen kaupunginosassa kerrostaloasunnossa ammuttiin käsiaseella yksi laukaus torstai-iltana n. klo 21.00 aikoihin. Ammuttu laukaus osui asunnossa olleen 14-vuotiaan tytön jalkaan. Luodista aiheutunut vamma jäi lieväksi, luodin osuessa reiden ulkosyrjään. Uhri pääsi itse poistumaan asunnosta kävellen. Uhrin vamma tarkistettiin lääkärin toimesta. Vamma ei vaatinut hoitotoimenpiteitä. Tapahtumahetkellä asunnossa oli 5 henkilöä. Epäilty (19 v) ampuja oli käsitellyt asetta varomattomasti ja tähtäillyt sillä ympäriinsä. Yllättäen ase oli lauennut epäillyn kädessä ja luoti aiheutti vamman asunnossa olleelle nuorelle tytölle. Epäilty ampuja oli saanut aseen haltuunsa asunnon haltijalta. Asunnon haltija ( 42 v) on myöntänyt kuulustelussaan hankkineen ko. aseen itselleen laittomasti. lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisin päivittäistiedote08.06.2011Viikonlopulta tuli tutkittavaksi taoaus, jossa nelikymppinen varkautelaismies pahoinpiteli potkimalla 28-vuotiasta kuopiolaista miestä. Uhrilta murtui nilkka, joka on leikattu KYS:ssa. lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa05.06.2011Lauantaina aamupäivällä 40-vuotiasta miestä lyötiin halolla päähän, käsivarsiin ja selkään Kuopiossa Pohjolankadulla. Uhri ja tekijä olivat toisilleen tuntemattomia. Uhri joutui turvautumaan KYS:n apuun, mutta onneksi vammat jäivät suhteellisen lieviksi. Tekijää ei tavattu. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.
Lauantai-iltapäivällä Rypysuontiellä kaksi paikkakuntalaista miestä, toinen 28-vuotias ja toinen 44-vuotias ottivat yhteen. Toisella aseena nyrkit ja toisella luvaton kyynelkaasu. Toinen miehistä sai vammoja kasvoihinsa. Molempia miehiä epäillään pahoinpitelystä. 20-vuotias mies ryöstettiin kolmen miehen toimesta hieman kello 01.00 jälkeen Tulliportinkadun ja Hatsalankadun risteyksessä. Miestä lyötiin nyrkillä ja häneltä vietiin omaisuutta väkivallalla uhkaamalla. Miehen vammat jäivät lieviksi eivätkä ne tarvinneet hoitotoimenpiteitä. Asiasta jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä numeroon 071 875 6880.
Puoli neljän aikaan aamuyöllä kauppatorilla tapahtui pahoinpitely, jossa 20-vuotiasta miestä heitettiin kaljatölkillä kasvoihin. Tätä ennen heittäjä kertoi häntä lyödyn nyrkillä kasvoihin. Vammat jäivät lieviksi. lähde: www.poliisi.fi Pohjois-Savon poliisin, Kuopion pääpoliisiaseman päivittäistiedote02.06.2011Aamuyöllä 2.6.2011 tapahtui Kuopion keskustan erään ravintolan edustalla välienselvittely kahden mieshenkilön välillä, joista toinen sai vammoja nyrkillä lyönnistä kasvoihin ja toinen vammoja päähän, kun toinen osallinen käytti lyöntinsä tekovälineenä tunkkia.
Tunkista vammoja saanut joutuii ambulanssilla sairaalaan ja toinen poliisin kiinniottamaksi.
Poliisivankilassa em. kiinniotettu, vuonna -88 syntynyt kuopiolainen mies, vastusti vartijoita siinä määrin, että häntä epäillään törkeän pahoinpitelyn lisäksi virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Toinen pahoinpitely tapahtui yksityisasunnossa Petosella, jossa 30 -vuotias kuopiolainen mieshenkilö löi avovaimoaan nyrkillä useita kertoja päähän.
Miehen raivostui avovaimoonsa, kun tämä oli kehottanut miestään menemään vessaan asioilleen, ettei virtsaisi naulakon alle.
Reilusti päihtyneenä ollut mies joutui putkaan ja avovaimo vietiin ambulanssilla paikkuuttamaan vammojaan.
Asian tutkitaan pahoinpitelynä; perheväkivaltana
lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisin päivittäistiedote01.06.2011Kaksi nuorta miestä tappeli keskenään kadulla ja kumpaakin epäillään pahoinpitelystä. Valkeisenlammen rannalla kaksi miestä potki ja löi päähän maahan kaadettua 17-vuotiasta. Ambulanssimiehet tarkastivat vammat. H-talon edustalla tummaihoinen mies oli lyönyt useita kertoja 21-vuotiasta kuopiolaista. lähde: www.poliisi.fi Ampumavälikohtaus Kuopion Petosella22.05.2011Tänä iltana klo 21.15 mieshenkilö ampui käsiaseella kohti toista miestä Yläkadulla, Kuopion Petosen kaupunginosassa. Ammuttu laukaus ei osunut ja uhri pääsi pakenemaan läheiseen kerrostaloon ja siellä olevaan yksityisasuntoon. Ampuja seurasi perässä ja ampui toisen laukauksen asunnon oven läpi. Tämänkään laukauksen seurauksena kukaan ei loukkaantunut. Tämän jälkeen ampuja ja hänen seurassaan olleet kolme muuta henkilöä poistuvat paikalta ja pahoinpitelivät tapahtumapaikan lähellä kaksi henkilöä, jonka jälkeen he jatkoivat pakoaan lähimaastoon. lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa21.05.2011Pahoinpitelyjä oli neljä: Perjantaina puolen yön aikaan Männistössä talon pihalla mies läpsi nuorta naista kädellä kasvoille aiheuttaen mustelmia.
Illalla kello 21.00 aikaan mies löi ja potki toista miestä Valkeisenlammen rannalla. Uhri oli ollut oman kertomansa mukaan vähän aikaa tajuttomana.
Lauantain puolella heti puolenyön jälkeen mies kuristi vaimoaan ja löi tämän päätä metalliseen kaiteeseen yhteisen asunnon pihalla Kelloniemessä. Ambulanssi kuljetti naisen KYS:aan tarkastuttamaan vammojaan.
Niinikään Kelloniemessä vähän ennen aamuviittä mies pahoinpiteli avovaimoaan käsistä repimällä sekä vatsaan lyömällä ja potkimalla. Vammat eivät tarvinneet lääkärin hoitoa.
lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisiaseman päivittäistiedote17.05.2011Maanantai-iltana klo 21 Petosella yksityisasunnossa mieshenkilöä pahoinpideltiin lyömällä pullolla päähän.
Poliisi kiinniotti pahoinpitelyyn syyllistyneen miehen tapahtumapailta. Uhrin vammat hoidettu lääkärissä.
lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisiaseman päivittäistiedote08.05.2011Sunnuntaina yöllä klo 03.30 keskustassa Snellmanin puistossa paikkakuntalainen 35 -vuotias mieshenkilö pahoinpideltiin nyrkillä kasvoihin lyömällä. Pahoinpitelyyn oli osallistunut useita henkilöitä, jotka poistuivat paikalta ennen poliisin saapumista. Pahoinpitelyyn osallistuneidenhenkilöllisyys on epäselvä. Osallisilla ollut läheisessä ravintolassa sanaharkkaa, minkä jälkeen osalliset olivat selvitelleet välejään puistossa. Uhri loukkaantui lievästi.
Poliisi pyytää vihjetietoja tapaukseen liittyen.
lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisiaseman päivittäistiedote07.05.2011KUOPIO Perjantaina iltapäivällä Petosella yksityisasunnossa naishenkilöä pahoinpideltiin pitkäteräisellä grillihaarukalla päähän lyömällä ja nyrkein.
Poliisi kiinniotti tapahtumapaikalta 49-vuotiaan naisen ja 56-vuotiaan miehen. Molemmat kiinniotetut ovat paikkakuntalaisia. Pahoinpitelyn kohteena ollut nainen ei loukkaantunut hengenvaarallisesti. Hänet on kotiutettu sailaalahoidosta. Tapahtunutta tutkitaan tapon yrityksenä tai törkeänä pahoinpitelynä. Alkoholilla oli osuutta tapahtumiin.
Perjantai-lauantai yönä Petosella Koppelonkujalla ravintolan läheisyydessä pahoinpideltiin 20-vuotias mies nyrkein löymällä ja potkimalla. Tekijöinä paikkakuntalaiset 22- ja 19 -vuotiaat miehet. Uhri loukkantui lievästi.
Lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiaseman päivittäistiedote3.5.2011Maantaina 2.5. iltapäivällä Kuopion keskustassa paikkuntalainen humaltunut 55-vuotias mies yritti pahoinpidellä hänellä täysin tuntemattoman, vastaankävelleen 60-vuotiasta naista, joka sai väistettyä miehen lyönnit. Paikalle sattumalta osunut vapaalla ollut konstaapeli sai estettyä pahoinpitelyn taltuttamalla miehen, joka yritti vastustaa kiinniottoa. Mies sai kyydin putkaan. Naiselle ei tullut vammoja. Miestä epäillään pahoinpitelyn yrityksestä sekä haitanteosta virkamiehelle. lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiaseman päivittäistiedote1.5.2011 Valkeisenlammen rannalla 17-vuotias poika haastoi riitaa ja pahoinpiteli maahan kaatamaansa nuorta miestä mm. potkimalla päähän. Myös 15-vuotias poika potki samaa uhria vartaloon. Vertavuotava uhri vietiin ambulanssilla sairaalaan jatkotutkimuksiin ja pahoinpitelijät poliisi otti lähistöltä kiinni.
Lisäksi poliisin tutkittavaksi tuli pahoinpitelyitä eri puolilta kaupunkia niin ulkoa, ravintolasta kuin yksityisasunnosta yhteensä viisi. Vakavia vammoja niissä ei aiheutunut.
lähde: www.poliisi.fiKuopion pääpoliisiaseman päivittäistiedote28.4.2011 Keskiviikkona päivällä poliisille ilmoitettiin Ranta-Toivalassa yleisellä paikalla tapahtuneesta pahoinpitelystä. V. -73 synt. miehen epäillään pahoinpidelleen samanikäistä naista päähän lyömällä. lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiaseman päivittäistiedote25.4.2011 Sunnuntai-iltana Kuopion sankarihautausmaalla paikkakuntalaista 19-vuotiasta miestä lyötiin nyrkillä kasvoihin. Siitä suivaantuneena mies löi olutpullolla 16-vuotiasta nuorta miestä takaraivoon, johon tuli hoitoa vaatinut vertavuotava haava. Suuremmilta vammoilta kuitenkin vältyttiin. Lähde: www.poliisi.fi
Kuopion pääpoliisiaseman päivittäistiedote24.4.2011
PAHOINPITELYITÄ
Miestä pahoinpideltiin lyömällä ja potkimalla Matkustajasatamassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Keskustan yksityisasunnossa mies oli pahoinpidellyt ex-puolisoaan kuristamalla ja päätä oven karmiin lyömällä perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Lauantaina iltapäivällä mies oli pahoinpidellyt puolisoaan Neulamäessä yksityisasunnossa potkimalla keskivartaloon ja kasvoihin.
Lauantaina illalla mies pahoinpiteli nyrkillä lyömällä puolisoaan Petosella kadulla.
Niin ikään lauantai-iltana Petosella sijaitsevassa yksityisasunnossa mies pahoinpiteli naisystäväänsä kuristamalla kurkusta.
Hieman ennen kello 03.00 keskustan ravintolan terassilla mies löi toista miestä nyrkillä ja yritti lyödä toista miestä tuolilla kuitenkaan osumatta. Mies sylki väliin tulleita järjestysmiehiä kasvoille. Mies raudoitettiin ja hänet tuotiin putkaan.
Kaikissa pahoinpitelyissä vältyttiin isoimmilta vammoilta. Alkoholilla oli vahva osuus.
PUUKOTUS KUOPION NEULAMÄESSÄ
Sunnuntain vastaisena yönä kuopiolaiselle pariskunnalle tuli riitaa kotona, jonka seuraksena mies puukotti vaimoaan selkään.
Nainen toimitettiin puukotuksen jälkeen KYS:aan saamaan hoitoa vammoihinsa.
Mies löydettiin pian teon jälkeen ja hänellä todettiin myös vamma, minkä mies kertoi itse aiheuttaneensa itselleen. Myös mies toimitettiin sairaalaan saamaan hoitoa.
Molemmat toipuvat vammoistaan ja alkoholilla oli osuutta asiaan.
Lähde: www.poliisi.fi
Kuopion pääpoliisiaseman päivittäistiedote22.4.2011 Torstain ja perjantain välisenä yönä keskustassa tapahtui useita pahoinpitelyitä, joista selvittiin suhteellisen pienillä vammoilla: Haapaniemellä sijaitsevassa asunnossa mies löi ja potki toista miestä, sankarihautausmaalla miestä lyötiin ja häneltä vietiin lompakko, keskustassa sijaitsevan baarin edustalla nuorta naista pahoinpideltiin sumuttamalla kyynelkaasua kasvoille ja Puijonkadulla mies potki ja löi toista miestä.Lisäksi Petosella mies heitti naisen rappukäytävän lattiaan, jolloin naiselta lähti hetkeksi taju.
Lähde: www.poliisi.fi
Kuopion pääpoliisiaseman päivittäistiedote18.04.2011Sunnuntaiaamuyönä keskustassa sijaitsevassa ravintolassa nuorta kuopiolasmiestä lyötiin lasituopilla päälakeen, johon tuli vertavuotava haava. Asiaan tutkitaan pahoinptelynä. lähde: www.poliisi.fi
Kuopion pääpoliisiaseman päivittäistiedote17.04.2011Kauppakadulla sijaitsevassa ravintolassa siilinjärveläinen mies pahoinpiteli hakkaamalla ja potkimalla toista siilinjärveläistä miestä niin, että tämä piti viedä ambulanssilla KYS:aan paikattavaksi.
Tulliportinkadulla kerrostalon porraskäytävässä nuori mies kävi kiinni nuoreen naiseen ja kuristi tätä kurkusta. Sivullinen mies otti myöhemmin tekijän kiinni ja poliisi vei tämän putkaan.
lähde: www.poliisi.fi
Kuopion pääpoliisiaseman päivittäistiedotePerjantaiaamuyöstä 15.4.2011 klo 03.55 oli Suokadun ja Haapaniemenkadun kulmassa kuuden henkilön välinen tappelu, jossa sairaalahoitoa vaativia vammoja tuli kolmelle henkilölle. Osalliset olivat iältään 19 - 30 -vuotiaita ja heistä neljä on kuopiolaisia ja kaksi mikkeliläistä. Poliisipartion ollessa selvittämässä tätä tappelua tapahtui Haapaniemenkatu 19 kohdalla pahoinpitely, jossa kaksi kuopiolaista (18- ja 19 -vuotiaat) miestä kävi yhden kuopiolaisen 30 -vuotiaan miehen päälle siten, että toinen kaatoi uhrin maahan ja toinen potki tätä kasvoihin. Tekijä kaksikko pakeni juosten paikalta, mutta poliisipartio tavoitti heidät kaupungintalon takaa.
Pohjois-Savon käräjäoikeus on tänään poliisin esityksestä vanginnut 20 -vuotiaan siilinjärveläisen miehen epäiltynä todennäköisin syin aiemmin tiistaina 12.4.2011 tapahtuneeseen tapon yritykseen Vuorelassa. Rikos tapahtui tiistai-iltana yksityisasunnossa ja uhrina oli 46 -vuotias siilinjärveläinen mies. Epäilty oli lyönyt uhria useita kertoja teräaseella aiheuttamatta kuitenkaan uhrille hengenvaarallisia vammoja. Tästä tapauksesta lisätietoja antaa rikoskomisario Mikko Lyytinen, puh. 071 875 6630. Lähde: www.poliisi.fi
Kuopion pääpoliisiaseman päivittäistiedotePuukotus Siilinjärvellä11.04.2011Sunnuntaina 10.4.2011 klo 22.30 Siilinjärven Sulkavanniityllä lyötiin 37-vuotiasta siilinjärveläistä miestä leipäveitsellä rintaan. Uhri loukkaantui hengenvaarallisesti ja hän on edelleen sairaalahoidossa. Teko tapahtui uhrin omassa asunnossa ja poliisi on ottanut kiinni tekoon epäilynä asunnossa olleen 75-syntyneen siilinjärveläisen naisen. Tapahtumasta ilmoituksen hätäkeskukseen teki uhrin miestuttava, joka oli myös asunnossa tapahtumahetkellä. Kaikki asunnossa olleet olivat alkoholin vaikutuksen alaisena. lähde: www.poliisi.fi Miestä lyötiin vasaralla päähän Kuopiossa01.04.2011 Lähde: www.poliisi.fi Varas herätti talonväen Kuopiossa.28.03.2011Varas tunkeutui maanantai aamuyöllä omakotitaloon Kuopion Petosella. Perheenäiti heräsi varkaan aiheuttamiin ääniin ja sai keskeytetty luvattomat puuhat, jolloin tekijä pakeni talosta ilman saalista. Poliisi tapasi lähistöltä kaksi entuudestaan tuttua kuopiolaista henkilöä, jotka otettiin kiinni tapahtumien selvittämiseksi. Heidän hallustaan löytyi luvattomia aineita ja esineitä. Lisäksi toinen oli entuudestaan poliisin etsintäkuuluttama. Poliisi tutkii rikosta törkeän varkauden yrityksenä. Poliisi pyytää ihmisiä huolehtimaan asuntojen asianmukaisesta lukituksesta. Lähde: www.poliisi.fi Epäilty henkirikos Kuopiossa 19.2.201120.02.2011Hätäkeskukseen ilmoitettiin 19.2.2011 klo 15 aikaan Kuopiossa Saarijärven kaupunginosassa yksityisasunnossa sattuneesta tapauksesta. Asunnon haltija, vuonna 1955 syntynyt mies, oli kuollut ja asunnosta kiinniotetulla, kuopiolaisella 1954 syntyneellä, miehellä epäillään olevan osuutta hänen kuolemaan. Alkoholi liittyy vahvasti tapaukseen ja tapahtumien selvittelyä jatketaan. Kiinniotettua miestä epäillään taposta. Lähde: www.poliisi.fi
Kaupan ryöstänyt mies jäi kiinni verekseltään Kuopiossa16.02.2011
Kuopion kaupungin Saarijärven A-alueella K-Market Saariaittaan tehtiin tiistai-iltana 15.2.2011 n. klo 19.25 törkeä ryöstö, jossa epäilty tekijä oli uhannut kassahenkilöä teräaseella ja siten saanut saaliikseen sievoisen summan rahaa. Poliisipartioiden ripeän toiminnan ja silminnäkijöiden havaintojen perusteella poliisi otti kiinni läheisestä huoneistosta tekoon epäiltynä kuopiolainen 25 vuotiaan miehen. Epäilty on ennestään poliisin tuttu. Poliisi tutkii onko nyt kiinni otetulla miehellä osuutta muihin viimeisen viikon aikana Kuopiossa tapahtuneisiin kauppaliikeryöstöihin.
Lähde: www.poliisi.fi
Kuopiossa taas törkeä ryöstö K-Markettiin tiistaina 15.2 klo 19.2515.02.2011Kuopion kaupungin Männistön kaupungin osassa K-Markettiin tehtiin tiistai-iltana 15.2 n. klo 19.25 törkeä ryöstö, jossa epäilty tekijä oli uhannut kassaa teräaseella ja siten saanut sievoisen summan rahaa. Poliisipartioiden ripeän toiminnan ja silminnäkijä havaintojen perusteella läheisestä huoneistosta otettiin tekoon epäiltynä kiinni kuopiolainen 25 vuotias mies. Epäilty on ennestään poliisin tuttu. Poliisi tutkii liittyykö epäilty mahdollisesti muihinkin viimeaikoina Kuopiossa tapahtuneisiin kauppaliike ryöstöihin. Lähde: www.poliisi.fi __________________________________________________________________________________________________ Jälleen ryöstettiin Siwa-kauppa Kuopiossa15.02.2011Maanantai-iltana 14.2.2011 klo 23.47 Puijonkatu 29 Siwa-liikkeeseen tuli tummiin vaatteisiin pukeutunut mies, joka pitkällä veitsellä uhaten vaatii liikkeen kassasta rahaa. Mies sai saaliikseen vähäisen määrän rahaa ja poistui rahat muovikassissa ripeästi ulos liikkeestä poistuen linja-autoaseman suuntaan. Tapahtumahetkellä kaupassa oli myyjän lisäksi kaksi asiakasta, kukaan ei loukkaantunut. Tekijä oli iältään noin 25 - 30 vuotias, pituus noin 180 senttiä. Yllä tekijällä oli musta huppari, huppu päässä ja sininen huivi kasvojen edessä. Jalassa tekijällä oli mustat housut, joiden lahkeissa valkoiset raidat. Kuopiossa mieshenkilö ryösti Itkonniemen Siwa-kauppan viime viikon keskiviikkoiltana 9.2.2011 ja maanantai aamuyöstä 14.2.2011 ryöstettiin Puijonkadulla pizzeria kahden miehen toimesta eli tämä eilisiltainen oli jo kolmas ryöstö Kuopiossa vajaaseen viikkoon.Lähde: www.poliisi.fi Kuopion poliisiaseman päivittäistiedote12.02.2011Perjantai-lauantai yön ajalta kirjattu 5 rikosilmoitusta pahoinpitelyistä. 3 pahoinpitelyä tapahtunyt yksityisasunnoissa ja 2 pahoinpitelyä tapahtunut keskustan ravintoloissa. Lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa10.02.2011RYÖSTÖ ITKONNIEMEN SIWASSA KUOPIOSSA Tummiin pukeutunut mieshenkilö ryösti kirveellä uhkaamalla Itkonniemen Siwa-kauppaliikkeen osoitteessa Sandelsinkatu 1 eilen 09.02.2011 klo 21.47 aikaan.Tekijä sai saaliikseen vähäisen määrän rahaa. Kukaan ei loukkaantunut tapahtuman yhteydessä. Tekijällä oli ollut kädessään punavalkea muovipussi jonka sisällä hän oli kuljettanut kirveen kauppaliikkeeseen. Lähde: www.poliisi.fi KUOPION PÄÄPOLIISIASEMAN TIEDOTE!02.02.2011VÄKIVALTAINEN YÖ KUOPIOSSA! Pohjois-Savon Hätäkeskukseen ilmoitettiin 2.2.2011 n. klo.03.00 yöllä, että mieshenkilöä on puukotettu kylkeen Kuopiossa Litmasenkaarella. Teko oli tapahtunut yksityisasunnossa, jossa oli tapahtumahetkellä ollut useita henkilöitä. Tapahtuman yksityiskohdat eivät vielä ole selvillä ja poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa. Poliisi on tässä vaiheessa ottanut kiinni yhden tekoon epäillyistä miehistä. Kaksi muuta epäiltyä tekijää olivat ennättäneet poistua tapahtumapaikalta ennen poliisin saapumista. Poliisilla on tiedossa myös näiden tapahtumapaikalta poistuneiden henkilöllisyys. Kaikki tekoon epäillyt ovat kuopiolaisia miehiä, iältään 24-30 -vuotiaita. Puukotuksen uhri, noin 20-vuotias mieshenkilö vietiin hoitoon Kuopion Yliopistolliseen sairaalaan eikä hänellä ole hengenvaaraa. 2.2.2011 noin klo.04.00 Kuopion Petosella Hiirihaukantiellä puukotettiin n. 30-vuotista mieshenkilöä reiteen yksityisasunnossa. Lisäksi uhria oli potkittu ja lyöty pesäpallomailalla eri puolille vartaloa. Uhri oli päässyt poistumaan asunnosta ja poliisi otti myöhemmin kiinni tekoon epäiltynä neljä 23 - 30 -vuotiasta kuopiolaista mieshenkilöä asunnosta, jossa teko oli tapahtunut. Uhri toimitettiin Kuopion Yliopistolliseen sairaalaan eikä hänellä ole hengenvaaraa. Lähde: www.poliisi.fi Kuopion pääpoliisiasema tiedottaa30.01.2011Paikkakuntalaista, 43-vuotiasta miestä lyötiin lasituopilla päähän keskustan ravintolassa hieman sunnuntaina noin kello 01.00 aikoihin. Vammat jäivät suhteellisin vähäisiksi. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä.
Sokoksen kongin läheisyydessä Ajurinkadulla 19-vuotiasta paikkakuntalaista miestä pahoinpideltiin usean henkilön toimesta lyömällä ja potkimalla. Uhri sai vammoja päähän sekä käsiin ja hän joutui käymään KYS:ssa hoidattamassa vammojaan. Tapausta tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä Siilinjärvellä alaikäinen tyttö löi paikkakuntalaista 21-vuotiasta miestä lasipullolla takaraivoon aiheuttaen vertavuotavan haavan. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä.
Lähde: www.poliisi.fi __________________________________________________________________________________________________ Katuturvallisuusindeksi - indeksin muodostavien rikosten lkm. rikostyypeittäin Pohjois-SavossaIlmoitettu Kpl v- 2010TÖRKEÄ PAHOINPITELY 77 RYÖSTÖ 38 TÖRKEÄ RYÖSTÖ 1 LIEVÄ PAHOINPITELY 514 PAHOINPITELY 964 RATTIJUOPUMUS 429 TÖRKEÄ RATTIJUOPUMUS 621 VESILIIKENNEJUOPUMUS 25 LIEVÄ VAHINGONTEKO 836 VAHINGONTEKO 126 TÖRKEÄ VAHINGONTEKO 7 Lähde: Kuopion poliisi __________________________________________________________________________________________________ |